lauantai 17. syyskuuta 2011

24. Syyskuu puolessa välissä

Syyskuu on ehtinyt jo yli puolen välin täällä Kaliforniassakin ja toista kuukautta olemme siis olleet jo reissun päällä. Arkirutiineissa ollaan oltu kiinni kulunut viikko pääosin ja koulun saralla on tekemistä riittänyt melko mukavasti. Päivät menevät omalla painollaan siten, että aamusella saamme yleensä nukkua suht koht pitkään, kun MA sekä KE luennot alkavat kymmeneltä ja TI sekä TO vasta yhdeltä päivällä.

Olemme koittaneet tässä opiskelun ohessa kuntoilla säännöllisesti. Homesteadilla oleva oma pieni, mutta toimiva fitness center sekä yliopiston kampuksella sijaitseva koulun oma, valtava kuntoilukeskus Recreation Center ovat meille ilmaisia, joten puitteista ei homma jää kiinni.

Tällä viikolla siis oli muutama deadline palautettaville tehtäville sekä keskiviikkoinen quiz investoinneissa. Olemme menestyneet näissä läksyissä ja quizeissa tähän mennessä aika mukavasti ja saaneet aika hyviä pistemääriä. Iso osa käsiteltävistä asioista on kylläkin ollut meille tuttuja jo aiemmista opinnoista, joten siitä on ollut hyötyä, vaikka aiempaa kokemusta vieraalla kielellä opiskelusta ei meillä kummallakaan ole ollut. 

Kaikista muista palautuksista olemme saaneet jo tulokset paitsi näistä macroeconomicsin kirjoitelmista, joita palautimme tällä viikolla ja edellisellä viikolla. Täällä opettajat tuntuvat tarkastavan yleisesti ottaen aika nopealla aikataululla tehtävät ja toisaalta valmiita monivalintatehtäviin perustuvia online-pohjia käytetään aika paljon. Tällöin opiskelija saa heti tietää pistemääränsä ja vastaavasti opettajan ei tarvitse tarkistaa erikseen jokaisen oppilaan vastauksia, vaan riittää kun hän käy poimimassa kurssin lopussa ylös kokonaispistemäärät.

Arvosanathan täällä rakentuvat Suomesta tuttuun tapaan asteikolle 0-100. Täällä 60 % on vaatimus läpipääsylle ja kokeiden sekä välikokeiden paino tässä on 20-30 %. Kaikki kotitehtävistä sekä quizeista saadut pistemäärät lasketaan suoraan mukaan loppuarvosanaan, joten niihin kannattaa siinä mielessä panostaa hieman painoarvosta riippuen myös. Lisäksi osalla kursseista varsinaisissa tenteissä kysytään samoja asioita kuin quizeissakin, joten ne tukevat tentteihin valmistautumista. Eka välikoe taitaa meillä olla syyskuun vikalla viikolla, eli 1,5 vkon päästä.

Viikonloppu on tarkoitus viettää melko lailla leppoisissa merkeissä kotosalla. Timo lähtee lauantaina iltasella CSUF International Student Associationin mukana katsomaan Los Angeles Galaxyn jalkapallo-ottelua. Seura on Euroopassa tullut tunnetuksi lähinnä siitä, että värväsi muutama vuosi takaperin David Beckhamin riveihinsä.

Laitetaan loppuun vielä pieni iltapalavinkki blogimme lukijoille. Kokeilimme tällaista alkuviikosta ja olimme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen!

T & V -keittiö tarjoaa: Katkarapuleipä

Ainekset:
  • Isoja katkaravun pyrstöjä, määrä syöjien mieltymyksen ja määrän mukaan
  • Kokojyvä paahtoleipää
  • Kevyt Caesar –kastike
  • Salaattia
  • Paprikaa
  • Tomaattia
  • Sinihomejuustoa murusina
  • paistamiseen soveltuvaa öljyä

Ruskista katkaravut pyrstöt pannulla kullan keltaisiksi kevyessä öljyssä. Välissä voit kaataa pannulta nestettä pois, sillä sitä tulee katkaravuista aika reilusti. Kun ravut ovat lämpöisiä ja ruskistuneita, nosta ne sivuun lautaselle tai vaikkapa folioon, jotta ne pysyvät lämpöisenä. Kaada pannulta ylimääräinen neste pois ja laita leivänsiivut pannulle lämpiämään, mutta varo polttamasta niitä. Kun leivät ovat lämpöisiä, laita päälle ohut kerros Caesar –kastiketta  ja ripottele pinnalle sinihomejuuston muruja. Tämän jälkeen asetellaan pari salaatinlehteä sekä katkarapuja, tomaatinsiivuja sekä paprikaa oman mielen mukaan. Päälle vielä pieni liraus Caesar –kastiketta. Nauti ja tunne kuinka makuhermojasi kutitellaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti