51. Kolmen viikon loppurutistus

Kiitospäivän loma alkaa olla paketissa ja tässä viikonloppuna on töitä riittänyt koulutehtävien saralla. Jokaiselle kurssille on tekemistä ja palautettavia tehtäviä erässä kahden seuraavan viikon aikana, joillekin jopa useampia. Vaikka täällä työkuorma jakautuukin melko tasaisesti koko lukukaudelle, niin siitä huolimatta vaikuttaisi pieni ruuhka tähän loppuviikoille kasautuvan.

Kansantalouden kursseille joudumme tekemään muutamien sivujen pituiset kirjoitustehtävät annetuista aihesta, kuten työttömyydestä sekä valtiontalouden alijäämistä. Kv-yritysrahoituksen saralla puolestaan viikottaiset quizit jatkuvat yhä edelleen, joten lukemistahti ei tässä sen koommin ole sekään muuttunut miksikään. Investointikurssin puolella Excel-harjoitukset ovat jatkuneet nekin ja viimeiset palautettavat kotitehtävät tulee laittaa opettajalle viikon sisällä. Lisäksi seassa tuntuu olevan kaikenlaista pientä sälää, kuten extratehtäviä sekä quizeja. On hyvä huomata, että täällä kaikki tehtävät vaikuttavat loppuarvosanaan, vaikka osa tehtävistä onkin ns. extraa, joiden avulla arvosanaa on mahdollista korottaa, mutta niiden tekemättä jättäminen ei sinällään arvosanaa heikennä. Olemme pyrkineet myös nämä tekemään melko tunnollisesti jo pelkästään kielitaidon treenaamisen kannalta. Tämän lisäksi Timo tekee vielä LUT:lle yhtä akateemisen englannin kirjoituskurssia, jonka lopputyönä tulee kirjoittaa noin kuuden sivun tieteellinen artikkeli.

San Franciscon reissun aikana oli portaaliimme tullut arvostelut viimeisestä välikokeesta, eli kv-yritysrahoituksen tentistä, josta aiemmassa kirjoituksessa jo ohimennen mainitsimme. Tentissä keskiarvo pyöri jälleen vaatimattomasti 60 pisteen tienoolla ja parhaan arvosanan, ns. "A rangen", taso liikkui ohjeellisen >90%:n sijaan 74%:n tietämillä. Meillä meni koe keskiarvoa paremmin, Timo nappasi 88/100 ja Ville 74/100. Eli A:n vauhdissa vielä toisenkin kokeen jälkeen ollaan tällä kurssilla, toivottavasti tahti kestää vielä loppukokeessakin vajaan kolmen viikon päästä.

Lukukauden lopun ohjelma on sellainen, että seuraavat kaksi viikkoa vielä on luentoja normaalisti ja joulukuun toinen kokonainen viikko sitten on puhtaasti tenttiviikko. Tuolle viikolle meille napsahti maanantaille tentit sekä Introduction to investments -kurssista että International economy -kurssista. Tiistaina on tentti aiheesta Principles of Macroeconomics ja lukukauden huipentaa keskiviikkoillan International business finance -kurssin loppukoe. Tenttiviikon torstaina on myös viimeinen päivä palauttaa makrokurssin kirjoitustehtävä, mutta pyrimme toki saamaan sen kumpikin pakettiin jo ennen tenttiviikkoa, jolloin keskiviikkoillan jälkeen voisi todeta lukukauden olevan paketissa.

Eli toisin sanoen loppua kohti juostaan tässä kovaa vauhtia ja Jenkkisyksyn viimeinen kuukausi pyörähtää käyntiin aivan tuota pikaa. Onneksi aikaa jää myös hieman lomailuun lukukauden jälkeen ennen kuin kotimatka alkaa 3. päivä tammikuuta!

50. Kiitospäivä, musta perjantai ja loman loppusuora

Lomaviikon eräänlainen huipennus taisi olla torstai, eli varsinainen Kiitospäivä. Koulustahan meillä oli siis koko viikon loma, ns. Thanksgiving holiday. Tiistai-iltana päättyneen reissumme jälkeen keskityimme seuraavat päivät lähinnä lepäilemään ja katselemaan seuraavilla viikoilla palautettavia koulutehtäviä.

Alustava suunnitelmamme oli mennä Kiitospäivän päivälliselle isäntäperheeseemme, mutta koska Collierit olivat lähteneet pohjoiseen Kiitospäiväks, he joutuivat perumaan aiemmin esittämänsä kutsun. Niinpä torstai-illaksi meidät kutsuttiin naapurimme Mayn vanhemmille, joilla oli asunto noin tunnin ajomatkan päässä Fullertonista koilliseen. Perhe on taustoiltaan täysin korealainen, joskin nykyisin jo hyvinkin amerikkalaistunut.

Paikalla olikin perheen lisäksi heidän ystäviään sekä Mayn pikkusiskon kavereita. Monelle näistä nuorista tämä oli ensimmäinen Kiitospäivä, olivat hekin saapuneet juuri Etelä-Koreasta tänne Jenkkilään. Siinähän sitten oltiin porukalla, vaikka kaikilta ei sujunut englanti ja meiltä taas ei korea taittunut juurikaan. Onneksi meitä oli iso porukka ja sen myötä kukin siitä sitten löysi kuitenkin illan mittaan juttuseuraa.

Ruoka oli monelta tapaa varmasti periamerikkalaista pienellä korealaisella sävyllä varustettuna. Homman ytimessä oli tottakai jonkinlaisella riistipaistoksella topattu kalkkuna, jonka paino oli kuulemma 21 naulaa (eli n. 9,5 kiloa). Ei siis mikään pikkutirppa ollut sekään. Ohessa oli mm. pekoniin käärittyä parsaa, kananmunia, perunamuusia, makaronilaatikkoa sekä erityisesti meihin vaikutuksen tehneitä alkupaloja, joissa voitaikinan tyyppisen massan sisään oli leivottu sulatejuustoa, pekonia ja jalopenoja! Vei kielen mennessään koko ateria!

Täytyy todeta, että tietyllä tapaa muistutti kotoista joulupöytää. Olihan se kiva syödä vaihteestaan ihan tavallista kotiruokaa, olkoonkin että se oli nyt sitten hiukan amerikkalais-korealaista, eikä täysin sitä kotoista, johon on kylmässä pohjolassa opittu. Hyvää silti ja ennen kaikkea vaihtelua tähän koulun ohessa vedettävään pikaruokaan ja kämpillä grillattaviin ruokiin. Jälkiruokana oli marjoista ja hedelmistä koostetut cocktail-tikut, jotka dipattiin jonkinlaiseen vaniljakastikkeeseen. Mansikoita, hunajamelonia, mustikoita, karhunvatukkaa... Nam!!

Hauska yksityiskohta tässä illassa oli se, että naisväki huolehti aivan kaikesta. Korealaiseen kulttuuriin tiettävästi kuuluu, että miehet eivät keittiöhommiin osallistu. Rintaman rikkoi vain Sebastian, jota Mayn äiti pyysi avuksi leikkaamaan tätä jättikalkkunaa, mikä ei olisi ollut ehkä ihan helppo tehtävä puolitoistametriselle hennolle naiselle. Miesväki asettui myös ruokapöytään ennen naisia (paria nuorta poikaa) lukuunottamatta, sillä miesten oli määrä ruokailla ensin (tosin naisväki tuli siihen seuraksemme, kun olimme aloitelleet ja he saivat keittiön siihen malliin, että saattoivat ruokailla). Perheen isä totesi meille isännän elkein pöydän päästä, että "Juu, miehet syö ensin ja naiset hoitaa keittiön. Miehet ja naiset on vähä eri levelillä." ja naurahti päälle leppoisasti! Tuumasimme, että olisihan tässäkin kulttuurissa sentäs jotain Suomeen vietävää/palautettavaa... Heh! 

Toisena hauskana kommelluksena mainittakoon se, että paikalla olleet Mayn pikkusisko kavereineen olivat tykästyneet meihin suomalaispoikiin kovasti, vaikkeivat meille edes oikeastaan mitään jutelleet missään vaiheessa. Ilmeisesti etenkin Ville oli heidän mielestään "so cool" (miten se sitten koreaksi mahdetaan sanoakaan??) ja meidän kanssa halusivat kuitenkin ottaa ryhmäkuvia vielä ennenkö lähdimme pois. Maylle olikin systeri laittanut viestiä jälkikäteen, että "koskas tuotte taas ne pojat tänne käymään." May oli vastannut tylysti, että "enkä tuo, ne on kaikki mun!"

Täällä Jenkeissä Kiitospäivän jälkeistä perjantaita kutsutaan nimellä Black Friday, eli musta perjantai. Torstain ja perjantain välisenä yönä monet kaupat aukaisevat 12-05 välisenä aikana ovensa ja kaupat ovat pullollaan erilaisia tarjouksia, joiden perässä paikallisen rynnivät aivan hysteerisesti. Niinpä vatsat onnesta soikeana lähdimme iltasella vielä katsomaan, minkälaista meininkiä paikallisissa marketeissa olisi tarjolla. Ikään kuin siis aistimaan suuren markkinajuhlan tuntua!

Näinpä ajoimme Target-nimisen tavaratalon luokse Irvineen, Anaheimin länsipuolelle. Kauppa on sinällään sama kuin tuossa meidän vieressäkin, mutta naapureillamme oli muutama kaveri menossa käymään tässä kaupassa, joten lähdimme sinne liittyäksemme seuraan.

Oven edessä oli valehtelematta puolen kilometrin jono ennen puoltayötä, jolloin ovet aukesivat. Kaupan henkilökunta jakoi jonottajille karttoja kaupasta, jotta ihmiset tietäisivät mitä missäkin on tarjouksessa ja miten kaupassa kannattaa suunnistaa. Ammattilaisethan toimivat kuulemma näissä mustan perjantain alennusmyynneissä siten, että yksi porukasta menee heti seisomaan tuntien pituiseen kassajonoon ja muu porukasta hajautuu etsimään kaupasta kaiken listalla olevan ja tuovat ne sitten kassajonossa seisovalle. Tehokasta ja nopeaa. 

Ville luki uutisista lauantaina, että joku kalifornialaisnainen oli yöllisissä ostosryminöissä turvautunut pippurisumutteeseen tainnuttaakseen kilparynnijät, kun tavoitteli tarjouksessa ollutta pelikonsolia. Tarjouksissa on siis tosi kyseessä! Hauskinta tässä on, ettei monikaan tuote ole oikeasti niin paljon halvempi kuin voisi olettaa. Kaupoissa on muutamia hyviä tarjouksia, mutta pääosin kyse on silmänlumeesta ja oikeanlaisesta tuoteasettelusta, sillä nettikaupoista (mm. Amazon.comista) samat tuotteet saattaa löytää jopa näitä "huipputarjouksia" halvemmalla. Meille ei tarttunut matkaan muuta kuin TomTomin navigaattori, jonka Ville lunasti itselleen hintaan 89 taalaa. Ei paha hinta, sillä vaikka hinta olisi Amazon.comissa ollut sama, niin postikulut olisi tulleet päälle ja toisaalta vastaavan vuokraaminen joulun tienoolla olisi maksanut 7-10 taalaa päivässä.

Perjantai meni muutoin rauhallisissa merkeissä koulutehtäviä ihmetellen ja illan istuimme taas kerran naapurissa. Tällä kertaa pelasimme Xbox Kinectillä mm. tanssipeliä. Niin ne vaan sulaa suomalaisetkin lanteet Kalifornian auringon alla!

Lauantaina vierailimme tavaratalossa nimeltä Costco. Kyseessä on kauppa, johon täytyy ostaa jäsenyys 30 taalalla ja sen jälkeen pääsee ostoksille. Naapureillamme oli jäsenyys, joten me pääsimme ikään kuin siivellä. Kauppa oli jättimäinen halli, josta löytyi aivan kaikkea telkkareista ruokaan, juomaan, vaatteisiin ja autonrenkaisiin. Meininki oli aikalailla tukkuhenkinen, sillä mm. isoja Jack 'n Danielsin viskipulloja myytiin six-packeissä ja oikeastaan kaikki oli pakattu moninverroin suurempiin pakkauksiin kuin normaaleissa ruokakaupoissa, joissa niissäkin koko on usein suomalaista tarjontaa massivisempaa. Noh, suuri on kaunista ja suurin kauneinta!

49. Yosemite ja paluureissu

Maanantaiaamuna oli siis edessä maiseman vaihto Yosemiten Kansallispuistoon. Suihkun ja muroaamiseisen jälkeen lähdettiin liikenteeseen kellon näyttäessä 9.00. Arvioitu matka-aika oli navigaattorin mukaan noin 4,5 tuntia. Kirjoituksen lopussa näkyykin karttakuvaa koko reitistämme, mutta tama kyseinen siirtyminen Yosemiteen tarjosi ehdottomasti mahtavimmat maisemat ja 5 tuntinen siirtymä tuntui menevän niillä kuuluisilla siivillä. 

Matkalla kiivettiin ihan tajuttoman korkealle pientä serpentiinitietä, jossa ei ollut edes kaiteita mutkissa. Kyllähän tuo pikkaisen riskialtista oli kun maisemat oli aivan tajuttomat ja samalla pitäisi vähän tietäkin katsoa. Noh onneksi köröteltiin ison rekan perässä, jolle kyseinen kiipeäminen otti voimille. Tässä vaiheessa viimeistään todettin yhteen ääneen, että oli ihan hyvä ratkasu vuokata Pontiacci eikä pistää Maximaa tähän testiin. Reissusta olisi todennäköisesti tullut himppasen ressaavampi… Lisäksi vuokra-auto oli todella hyvä ajettava ja tuntui rakkaaseen Maximaan verrattuna lähinnä ilmatyynyalukselta.

Yosemiteen saavuttiin 14.00 maissa ja sisäänpääsymaksu alueelle oli vaivaiset 20 dollaria yhteensä, joka olisi vielä oikeuttanut viikon mittaiseen leireilyyn. Toisaalta hotelliyöstä olisi saanut pulittaa tälle viikonlopulle 470 dollaria, mutta mehän selvisimme 60 dollarilla telttamajoituksen johdosta, josta myöhemmin lisää. Yosemiten tiet olivatkin jo osittain lumen peitossa ja mustassa jäässä. Kesärenkailla lasketeltaessa kapeita vuoristoteitä sai jälleen adrenaliinia sopivasti kroppaan. Reitti sisälsi useita näköalapaikkoja joissa oli yksinkertaisesti pakko pysähtyä maisemien johdosta. Maisemista ei kannata sen enempää käydä tarinoimaan, antaa kuvien puhua puolestaan (ja niitähän riittää)!!!

Yosemitessä vierailee yli 3,5 mijoonaa ihmistä vuosittain ja se on tunnettu vaihtelevasta kasvillisuudesta, huikeista vuoristonäkymistä sekä nopeasti vaihtuvasta säästä. Kansallispuistossa elää mustakarhuja ja ruskeakarhuja, mutta viimeinen harmaakarhu tapettiin vuonna 1920. Nimen syntyyn liittyy muuten mielenkiintoinen tarina (Wikipedia):

Yosemitessä asui ennen intiaaneja. Eräs tutkimusmatkailija tuli Yosemiteen ja näki kaksi intiaaniheimoa taistelemassa. Yhtäkkiä toinen heimo huusi "Yosemite! Yosemite!". Matkailija luuli, että metsän nimi oli Yosemite, joten hän merkitsi metsän nimeksi Yosemite. Yosemite on intiaanien kieltä ja tarkoittaa harmaakarhua.

Perille päästyämme haimme heti avaimen telttamajoitukseemme, mutta tämän jälkeen oli välittömästi lounaksen vuoro. Lähes olematon aamupala oli nautittu sellaiset 7 tuntia sitten ja tässä kohtaahan ruoka maistui. Kansallispuistossa on mielettömän monipuoliset palvelut tarjolla. On mökkejä, hotellia, lämmitettyjä telttoja, leireilyalueita, raintoloita, kauppoja, pubeja, takkahuoneita Internet-yhteydellä, uima-altaita jne. Ruokailusta ravintoloissa kyllä osattiin veloittaa, mutta kaupoissa hinnat olivat melko normaalit. Meidän maijoituksestamme vastasi Curry Village, joka ei ollut siis alueen ainoa maijoitusvaihtoehto.

Mahat killissä lähdettiin sitten katsomaan telttaamme ja sehän oli jälleen positiivinen yllätys. Kolme sänkyä ja sähkölämmitin vastasivat siitä, että nukkuminenkin olisi mahdollista pakkasyöstä huolimatta. Teltan sisälle oli ehdottoman kiellettyä ottaa mitään syötävää, juotavaa tai edes deodoranttia, sillä alueella asustelevat karhut olisivat näistä sangen kiinnostuneita. Niinpä teltan ulkopuolella oli lukollinen karhuboxi (ylhäällä kuvassa pieni vihreä laatikko teltan edustalla) johon kaikki tällainen tavara oli lukittava. Tämän ohjeistuksen kuullessamme mielssä kävi, että ollaankohan nyt säästetty hieman väärässä asiassa…

Illan hämärtyessä suuntasimme ruokailemaan ja nautiskelemaan hienon ravintola-pubin antimista. Tunnelma oli hyvinkin lämmin, sillä paikassa komeili keskellä iso tuli jossa porukka ja erityisesti lapset grillaili vaahtokarkkeja. Syötiin siinä vähän kanawrappia ja jälkkäriksi pecanipähkinöillä varusteltua piirakkaa. Tämän jälkeen bongattiin vielä telttakylästämme iso tupa, jossa perheet pelailivat lautapelejä takkatulen ääressä ja useimmat surffailivat läppäreillään netissä. Tällä kertaa päätettiin mennä ajoissa nukkumaan ja kellon näyttäessä kymmentä olikin jo päät tyynyssä. Pakkasyöhän sieltä napsahti ja aamulla oli auto kohmeessa ja tiet jäässä. Vaikka parikin vilttiä oli yöllä peittona, niin kyllähän siinä vähän myös tutisutti.

Maukkaitten aamupalojen jälkeen käytiin vielä muun muossa kuvailemassa Yhdysvaltojen korkeinta ja mailman viidenneksi korkeinta Yosemite Falls:ia eli vesiputousta. Matkalla putoukselle näimme myös peuroja ja oravia aivan polkumme vieressä. Aij ettäh, kyllä näissä maisemissa silmä lepäsi!!!

Kotimatkalle lähdettiin 12 maissa eli hyvissä ajoin. Tässä parhaillaan vielä matkaa tehdään ja arvioitu saapumisaika pysähdyksineen on tuossa 18.30 tienoilla. Kuten karttakuvasta näkyy, melkoinen roadtrippi rupeaa olemaan päätöksessä ja ainakin tähän mennessä ilman minkäänlaisia haavereita tai suurempia murheita. Maileja kertyi aika tarkalleen 1100 joka tarkoittaa 1770 kilometriä. Reissu oli aivan uskomaton ja jokaikisen mailin sekä dollarin arvoinen!!!

Loppukevennyksestä vastaa tällä kertaa karhu telttakylässämme. Onneksi (vai valitettavasti?) viime yönä karhut taisivat olla talviunilla.

48. San Francisco - päivä nro 2: Alcatraz

Toinen päivä San Franciscossa, eli sunnuntai, oli alun alkaen varattu vierailulle kuuluisassa Alcatrazin vankilassa, jonka muurien sisällä pidettiin tallessa aikanaan muun muassa kuuluisaa gansteria, Al Caponea. Vankila sijaitsee saarella noin 1,5 mailin päässsä San Franciscon satama-alueesta. Vankila onkin monelle tuttu erinäisistä elokuvista sekä dokumenteista, vaikka vankilatoiminta loppuikin jo vuonna 1963 presidentti Kennedyn toimesta. Ennen muuttumista liittovaltion vankilaksi, Alcatraz oli sotilaskäytössä sekä sotilasvankilana. Myöhemässä vaiheessa sulkemisen jälkeen sen valtasivat kertaalleen mm. intiaaniheimot protestina liittovaltion toiminnalle heidän reservaattejaan kohtaan. Nykyään Alcatraz on puhtaasti turistikohde, jonne laivat kuljettavat tuhansittain turisteja joka päivä. Lisäksi saari on luonnonsuojelualuetta.

Nousimme laivan kyytiin hieman ennen yhtä päivällä ja matka saarelle kesti noin varttin. Ensimmäisenä vuorossa oli lyhyt orientaatio saaren historiaan ja toimintatapoihin vankilakierroksella. Sen jälkeen pääsimme noutamaan ns. headsetit, eli kuullokkeet, joista saimme kuunnella selostusta paikan historiasta sen mukaan, kun kuljimme ympäri vankilan osastoja. Nauhoitteella myös muutama ex-vartija sekä ex-vanki kommentoivat oloja niinä aikoina, kun Alcatraz toimi kenties yhtenä historian pelottavimpana vankilana.

    

Alcatrazista on visiitin tietojen mukaan koittanut karata 36 vankia, joista kolmea lukuunottamatta kaikki on löydetty tai otettu kiinni, joko elävänä tai kuolleena. Saarta ympäröi siis meri, joten 1,5 mailin uintireissu hyisessä merivedessä saattoi olla joillekin karkureille viimeinen retki. Näistä kolmesta kadoksiin jääneestä vangista kertookin Clint Eastwoodin ohjaama elokuva Pako Alcatrazista. Asiantuntijat ovat kovasti ristiriidoissa siitä, mitä miehille tapahtui; moni on sitä mieltä, etteivät he olisi voineet selvitä kylmässä merivedessä tarpeeksi kauaa selvitäkseen maihin, kun taas toiset uskovat vakaasti miesten selvinneen mantereelle ja paenneen Etelä-Amerikkaan, sillä miesten tiedettiin opiskelleen espanjaa aiemmassa vaiheessa. Järjestelmänä Alcatraz oli hyvin eristetty ja jopa vartijat asuivat perheineen kasarmeissa, jotka oli rakennettu saarelle. 

 

Rantaan palattuamme päätimme lähteä syömään vähän myöhäistä lounasta/aikaista päivällistä ja marssimme Pier 39:lle etsimään mukavaa ruokapaikkaa. Pian löysimmekin urheiluravintolan nimeltä Players, jossa pystyi katselemaan ruokailun ohessa jenkkifutista. Ruoka ei nyt mitenkään erityistä ollut, mutta maittoi vankilassa haahuilun jälkeen siitä huolimatta hyvin.

Ruuan jälkeen kartoitimme hiukan, että mitä tästä kantakaupungilta meillä vielä olisi näkemättä. Tulimme siihen tulokseen, että nyt illan hämärtyessä voisi olla hienoa mennä katsomaan maisemaa Alamo Squarelta, eli puistosta, jota reunustavat San Franciscon tunnetut viktoriaaniset talot. Samalla talojen yli horisonttiin piirtyy downtownin sekä liike-elämän keskuksen, Financial districtin, rakennukset. Maisema olikin todella komea.

Olimme myös kuulleet, että San Franciscon Palace of Fine Art sekä samassa yhteydessä oleva tiedekeskust Exploratorium olisivat vierailemisen arvoisia. Olimme aikataulun suhteen sikäli myössä, että tiedekeskus oli jo mennyt kiinni, joten emme päässeet sisälle. Taidekeskuksen puolella olisi ollut menoillaan jonkinlainen näytös. Kysyimme porttieerilta lippuja sekä niiden hintoja, niin hän totesi että lipunmyyjä laittoi luukun juuri kiinni, mutta hän voisi koittaa hänet etsiä vielä käsiinsä, että saisimme liput. Onneksi tuli kysyttyä hinnat ensin, ne nimittäin alkoivat 60 taalasta ja nousivat aina 250 taalaan asti, joten säästyi porttieerilta sitten lipunmyyjän etsimisen vaiva ja me päätimme tyytyä katselemaan rakennusta vain ulkoapäin.

Kyseinen rakennus muistutti kovasti Rooman ja Ateenan vanhoja rakennelmia kaikkine pylväineen sekä kaarineen. Tämä oli kuitenkin rakennettu 1900-luvun alkupuolella, joten aivan yhtä vanhasta rakennuksesta ei ollut kyse, kuten ei Amerikassa yleensäkään ole. Arkkitehti tosin oli ottanut vaikutteita antiikin rakennuksista tätä suunnitellessaan vuoden 1915 maailmannäyttelyä silmällä pitäen.

Kiertelyn jälkeen totesimme olevamme aikalailla valmiita palaamaan motellille ja valmistautumaan huomiseen päivään. Ajoimme kuitenkin Castro-nimisen kaupunginosan halki, sillä matkaopas suositteli sitä näkemisen arvoisena kohteena silloin, kun kaikki muu pakollinen kaupungissa on jo nähty. Castron korttelit vilkkuvine neonvaloineen löytyivätkin hetken päästä. Etsimme aikamme parkkipaikkaa huonolla menestyksellä. Hetken päästä huomasimme liikennevaloissa, että kummallakin puolen katua miehet nuoleskelevat keskenään ja useammassa kulmassa liehui sateenkaarilippu, joten totesimme, että ehkä tämä kaupunginosa ei nyt sitten ole kuitenkaan varsinaisesti meille tarkoitettu ja päätimme jatkaa matkaa motellia kohti!

San Francisco on nähty nyt kahdessa tehokkaasssa päivässä melko hyvin, ainakin siinä määrin, kun halusimme sen nähdä. Kaikille reissaajille kohdetta voi suositella, se on hyvin uniikki kaupunki, joka ei muistuta oikeastaan mitään muuta kaupunkia, vaikka samalla siinä on jotain hyvin tutunoloista ja kotoista. Ainakin ilmapiirin voisi todeta olevan eurooppalaisempi kuin Los Angelesissa tai San Diegossa. 

Huomenna suuntaamme Yosemiten kansallispuistoon, jonne on täältä San Franciscosta noin neljän tunnin ajomatka. Yöpymispaikaksi on varattu Curry Villagen telttakylästä lämmitetty teltta ja tiistaina lähdemme takaisin etelää kohti. Katsotaan, mitä tuleman pitää!

Loppukevennykseksi laitetaan tällä kertaa - ei telkkarista tuttu jäniskevennys - vaan San Franciscon kaduilla ihmisiä säikyttelevä (rahaa kerjäävä) pensasmies!

47. Aktiivilauantai San Franciscossa

Tänään lauantaina aloiteltiin päivää yöunien jälkeen continental –mallin aamupalalla motellissa ja siitä lähdimme pienen suunnittelun jälkeen katsomaan kuuluisaa Golden Gate –siltaa. Sillalle ajoi motelliltamme sellaiset 20 minuuttia. Ajoimme sillan yli toiselle puolen lahtea ottamaan kuvia ja ihailemaan upeaa maisemaa, kun koko San Franciscon kaupunkikeskus avautui horisonttiin sillan taakse. Kaupunkihan on tunnettu hyvin vaihtelevista pinnanmuodoistaan, joten korkeuseroja on aivan kantakaupungillakin valtavasti. Tämä ilmenee monessa käytännön jutussakin, kuten siinä, että parkkisakot rapsahtaa jo siitä, jos rinteeseen on kadun varteen pysäköity auto, jonka eturenkaita ei ole käännetty vinoon sen varalta, jos jarru pettää.

  

Aikamme kun olimme siinä kuvanneet ja pyörineet, lähdimme takaisin kohti keskusta-aluetta ja pysäköimme auton ns. kiinalaiskaupunginosan, eli Chinatownin, parkkihalliin. Tämä kaupunginosa on kuuluisa mm. ruuastaan sekä aasialaisesta tunnelmastaan, joten halusimme tottakai lähteä katsomaan miltä alue näyttää. Lisäksi nämä kiinalaiskorttelit sijaitsivat sikäli hyvällä paikalla, että siitä oli kävelyetäisyys useampaankin vierailemisen arvoiseen kohteeseen, joten autoa ei tarvinnut sitten päivän aika siirrellä siitä mihinkään.

Kiinalaiskorttelit pitivät sisällään lukuisia erilaisia kauppoja, ravintoloita sekä tietysti hyvin omaleimaista tunnelmaa. Eräässä puistossa paikalliset korttelien vanhemmat miehet iskivät korttia ringeissään kovin totisina. Aukion toisessa laidassa puolestaan keski-ikäiset seisoivat muovipatjojen päällä meditoimassa ja rauhoittumassa, aika erikoisia näkyjä keskellä suurkaupunkia!

Aikamme pyörittyämme alueella päätimme mennä lounaalle House of NanKing –nimiseen ravintolaan, jota Mimmi ja Ben meille suosittelivat eilen. Ravintola ei päällepäin näyttänyt kovin kaksiselta, mutta siitä huolimatta se oli melkein täynnä. Ruoka tuli siitä huolimatta varsin rivakasti ja oli todella hyvää! Eilen Mimmi ja Ben juttelivat, että tässä kaupungissa ravintola ei yksinkertaisesti pysy pystyssä, jos ruuan taso ei ole riittävä. Kaupungissa asuu 800 000 asukasta, mutta huonolle ravintolaruualle ei kerta kaikkiaan ole kysyntää, sillä yleisesti ottaen ruokien taso on täällä korkea ja ihmisiä kiinnostaa se, miltä ruoka maistuu.

Lounaan jälkeen lähdimme kiipeämään mäkeä ylöspäin tavoitteenamme yhyttää jostain paikallinen cable car, eli legendaarinen San Franciscon oma vanhan mallinen raitiovaunu. Kävelimme siis Cable Car Museumille, jonka lähistöllä tiesimme olevan lukuisia ratikkapysäkkejä. Museossa pääsimme vähän tutustumaan näiden toimintaperiaatteeseen myös. Nämä vanhat vaunut toimivat nimittäin siten, että maan alla kulkee museosta käsin liikutettava paksu vaijeri, joka muutamien vaihderissojen kautta saadaan tekemään tarvittavat mutkat. Vaunut tarttuvat siis kuljettajan hallitsemien vipujen avulla tähän vaijeriin kadussa olevassa urassa ja päästävät irti sitten, kun on aika pysähtyä. Erikoista touhua!   

                          

   

Ratikka veikin meidät museolta kätevästi satama-alueelle, jossa pääsimme aistimaan aitoa kalastussataman meininkiä, tosin amerikkalaisittain tuotteistettuna tietenkin. Paikallinen erikoisuus jäi vielä maistamatta, nimittäin leipä, joka koverretaan sisältä ontoksi ja täytetään simpukkakeitolla. Leipä siis toimii ikään kuin kulhona tälle keitolle ja lopuksi senkin voi siitä ympäriltä sitten syödä pois, kun se on imenyt itseensä mukavasti simpukka-aromia. Ranta-alue on laajalti turistien suosiossa, erityisesti tämä ns. Fisherman’s wharf eli ”kalastajan laituri”. Alueelta löytyy lukuisia kauppoja ja kokonainen ostos- ja ravintolakortteli onkin tehty palkkien varaan kokonaan veden päälle!

Yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä alueella on merileijonien oleskelu-alue, jossa sadat turistit pääsevät aivan lähietäisyydeltä katsomaan, kun elukat paistattelevat päivää heille tehdyillä lautoilla. Pääosin ne siinä nukkuivat, mutta toisinaan päättivät vähän örähdellä toisillensa ja kieriskellä toinen toistensa päällä ikään kuin turisteille malliksi. Enimmäkseen niillä tuntui päivän agendana olevan käyttää toinen toisiaan tyynyinä hyville päiväunille. 

Päivän kierroksen huipensi kiipeäminen rannasta Coit toweriin, eli korkealle kukkulalle rakennettuun näköalatorniin. Tornista avautuikin näköala ympäri San Franciscon keskusta-aluetta. Pilvenpiirtäjien täyttämä Financial district –kaupunginosa näytti erityisen komealta hissuksiin hämärtyvässä San Franciscon alkuillassa, kuten sen vierestä lähtevä Bay Bridge –siltakin.

               

Viiden maissa alkoikin olla sitten akut melko finaalissa eli päätettiin lähteä suunnistamaan hotelliamme kohti.  Pysäköintihalli löytyi yllättävän nopeasti, vaikka kadut näyttivät aika erilaisilta pimeällä. Kotimatka ei kuitenkaan ihan tulomatkan ajassa taittunut, sillä navigaattori oli jopa matkaajia enemmän sekaisin korkeista rakennuksista, tietöistä ja yksisuuntaisista kaduista. Lisäksi kaduilla vilisi miljoonia ihmisiä viikonlopun hurmiossa, joten ajaminen oli kaikkea muuta kuin helppoa. Noh viimein navigaattorikin pääsi kartalle ja lopulta hotellille päästiin alle tunnissa (tulo matka max 20 minuuttia). Emme siis suosittele autolla ajamista ilta-aikaan Downtownin ja China Townin alueella, varsinkaan juhlapyhän viikonloppuna.

Hotellilla levättiin hetkinen, otettiin suihkut ja vaihdettiin vermeet. Sitten oltiinkin todella valmiita illalliselle, joka päätettiin nauttia jossakin turistikirjamme suosittelemassa ravintolassa (=halusimme oikeasti naatiskella). Ajettiin autolla satamaan, jossa näytti olevan useampikin kirjalle kelpaava rafla. Näistä valitsimme La Mar nimisen latinalais-amerikkalaisen ravintolan.

Molemmat valitsimme merellisen annoksen, söimmehän kuitenki satamassa ja itseasiassa meren päällä. Ville otti kombon, joka sisälsi mm. kampasimpukoita, katkarapuja ja mustekaloja riisi pedillä. Timo puolestaan valitsi “päivän saaliin”, joka tällä kertaa tarkoitti grillattua keltapyrstöpiikkimakrillia (varmasti tuttu jokaiselle blogin lukijalle kesämökin onkireissuilta). Molemmat maiskuttelivat sangen tyytyväisinä omia annoksiaan ja hienosta ravintolasta huolimatta ei tarvinnu nälkäiseksi jäädä. Laskukin oli melko edullinen eli 42 dollaria (reilu 30 euroa), ainakin ruokaan ja paikkaan nähden. T&V suosittelee !

Saksalaisvaihtareitten kanssa oli tarkoitus lähteä vielä iltaa istumaan, mutta tytöt olivatkin tietysti sokerista tehtyjä ja päättivät jäädä sadetta pitelemään hotellillensa. Haluttiin vielä jossain käydä hieman istumassa iltaa ja paikaksi valikoitui Hard Rock Café, San Francisco. Muut kuppilat olivatkin jo kiinni Pier 39:llä, joten valinnanvaikeutta ei tässä kohtaa ollut. Kylmissämme tilasimme tietysti Irish Coffeet ja jälkiruuaksi pähkinäkakkua jäätelöllä sekä karamellikastikkeella. Tälläistä herkutteluahan ollaan harrastettu tosi vähän, mutta tämän päivän päätteeksi annokset tuntui ansaituilta! :P