48. San Francisco - päivä nro 2: Alcatraz

Toinen päivä San Franciscossa, eli sunnuntai, oli alun alkaen varattu vierailulle kuuluisassa Alcatrazin vankilassa, jonka muurien sisällä pidettiin tallessa aikanaan muun muassa kuuluisaa gansteria, Al Caponea. Vankila sijaitsee saarella noin 1,5 mailin päässsä San Franciscon satama-alueesta. Vankila onkin monelle tuttu erinäisistä elokuvista sekä dokumenteista, vaikka vankilatoiminta loppuikin jo vuonna 1963 presidentti Kennedyn toimesta. Ennen muuttumista liittovaltion vankilaksi, Alcatraz oli sotilaskäytössä sekä sotilasvankilana. Myöhemässä vaiheessa sulkemisen jälkeen sen valtasivat kertaalleen mm. intiaaniheimot protestina liittovaltion toiminnalle heidän reservaattejaan kohtaan. Nykyään Alcatraz on puhtaasti turistikohde, jonne laivat kuljettavat tuhansittain turisteja joka päivä. Lisäksi saari on luonnonsuojelualuetta.

Nousimme laivan kyytiin hieman ennen yhtä päivällä ja matka saarelle kesti noin varttin. Ensimmäisenä vuorossa oli lyhyt orientaatio saaren historiaan ja toimintatapoihin vankilakierroksella. Sen jälkeen pääsimme noutamaan ns. headsetit, eli kuullokkeet, joista saimme kuunnella selostusta paikan historiasta sen mukaan, kun kuljimme ympäri vankilan osastoja. Nauhoitteella myös muutama ex-vartija sekä ex-vanki kommentoivat oloja niinä aikoina, kun Alcatraz toimi kenties yhtenä historian pelottavimpana vankilana.

    

Alcatrazista on visiitin tietojen mukaan koittanut karata 36 vankia, joista kolmea lukuunottamatta kaikki on löydetty tai otettu kiinni, joko elävänä tai kuolleena. Saarta ympäröi siis meri, joten 1,5 mailin uintireissu hyisessä merivedessä saattoi olla joillekin karkureille viimeinen retki. Näistä kolmesta kadoksiin jääneestä vangista kertookin Clint Eastwoodin ohjaama elokuva Pako Alcatrazista. Asiantuntijat ovat kovasti ristiriidoissa siitä, mitä miehille tapahtui; moni on sitä mieltä, etteivät he olisi voineet selvitä kylmässä merivedessä tarpeeksi kauaa selvitäkseen maihin, kun taas toiset uskovat vakaasti miesten selvinneen mantereelle ja paenneen Etelä-Amerikkaan, sillä miesten tiedettiin opiskelleen espanjaa aiemmassa vaiheessa. Järjestelmänä Alcatraz oli hyvin eristetty ja jopa vartijat asuivat perheineen kasarmeissa, jotka oli rakennettu saarelle. 

 

Rantaan palattuamme päätimme lähteä syömään vähän myöhäistä lounasta/aikaista päivällistä ja marssimme Pier 39:lle etsimään mukavaa ruokapaikkaa. Pian löysimmekin urheiluravintolan nimeltä Players, jossa pystyi katselemaan ruokailun ohessa jenkkifutista. Ruoka ei nyt mitenkään erityistä ollut, mutta maittoi vankilassa haahuilun jälkeen siitä huolimatta hyvin.

Ruuan jälkeen kartoitimme hiukan, että mitä tästä kantakaupungilta meillä vielä olisi näkemättä. Tulimme siihen tulokseen, että nyt illan hämärtyessä voisi olla hienoa mennä katsomaan maisemaa Alamo Squarelta, eli puistosta, jota reunustavat San Franciscon tunnetut viktoriaaniset talot. Samalla talojen yli horisonttiin piirtyy downtownin sekä liike-elämän keskuksen, Financial districtin, rakennukset. Maisema olikin todella komea.

Olimme myös kuulleet, että San Franciscon Palace of Fine Art sekä samassa yhteydessä oleva tiedekeskust Exploratorium olisivat vierailemisen arvoisia. Olimme aikataulun suhteen sikäli myössä, että tiedekeskus oli jo mennyt kiinni, joten emme päässeet sisälle. Taidekeskuksen puolella olisi ollut menoillaan jonkinlainen näytös. Kysyimme porttieerilta lippuja sekä niiden hintoja, niin hän totesi että lipunmyyjä laittoi luukun juuri kiinni, mutta hän voisi koittaa hänet etsiä vielä käsiinsä, että saisimme liput. Onneksi tuli kysyttyä hinnat ensin, ne nimittäin alkoivat 60 taalasta ja nousivat aina 250 taalaan asti, joten säästyi porttieerilta sitten lipunmyyjän etsimisen vaiva ja me päätimme tyytyä katselemaan rakennusta vain ulkoapäin.

Kyseinen rakennus muistutti kovasti Rooman ja Ateenan vanhoja rakennelmia kaikkine pylväineen sekä kaarineen. Tämä oli kuitenkin rakennettu 1900-luvun alkupuolella, joten aivan yhtä vanhasta rakennuksesta ei ollut kyse, kuten ei Amerikassa yleensäkään ole. Arkkitehti tosin oli ottanut vaikutteita antiikin rakennuksista tätä suunnitellessaan vuoden 1915 maailmannäyttelyä silmällä pitäen.

Kiertelyn jälkeen totesimme olevamme aikalailla valmiita palaamaan motellille ja valmistautumaan huomiseen päivään. Ajoimme kuitenkin Castro-nimisen kaupunginosan halki, sillä matkaopas suositteli sitä näkemisen arvoisena kohteena silloin, kun kaikki muu pakollinen kaupungissa on jo nähty. Castron korttelit vilkkuvine neonvaloineen löytyivätkin hetken päästä. Etsimme aikamme parkkipaikkaa huonolla menestyksellä. Hetken päästä huomasimme liikennevaloissa, että kummallakin puolen katua miehet nuoleskelevat keskenään ja useammassa kulmassa liehui sateenkaarilippu, joten totesimme, että ehkä tämä kaupunginosa ei nyt sitten ole kuitenkaan varsinaisesti meille tarkoitettu ja päätimme jatkaa matkaa motellia kohti!

San Francisco on nähty nyt kahdessa tehokkaasssa päivässä melko hyvin, ainakin siinä määrin, kun halusimme sen nähdä. Kaikille reissaajille kohdetta voi suositella, se on hyvin uniikki kaupunki, joka ei muistuta oikeastaan mitään muuta kaupunkia, vaikka samalla siinä on jotain hyvin tutunoloista ja kotoista. Ainakin ilmapiirin voisi todeta olevan eurooppalaisempi kuin Los Angelesissa tai San Diegossa. 

Huomenna suuntaamme Yosemiten kansallispuistoon, jonne on täältä San Franciscosta noin neljän tunnin ajomatka. Yöpymispaikaksi on varattu Curry Villagen telttakylästä lämmitetty teltta ja tiistaina lähdemme takaisin etelää kohti. Katsotaan, mitä tuleman pitää!

Loppukevennykseksi laitetaan tällä kertaa - ei telkkarista tuttu jäniskevennys - vaan San Franciscon kaduilla ihmisiä säikyttelevä (rahaa kerjäävä) pensasmies!