Perjantaiaamu kello 7.00 ja herätyskello pirahtaa, tällä kertaa hypätään normaalista poiketen ylös ku alokasaikoina konsanaa. Molemmat tietää että ny on tosi kyseessä, kunnon roadtrippi ja kohteena kuvan kaunis San Francisco!! Tunnin keräilyn ja tankkaamisen jälkeen soitetaan AVIS-pojille, että tulkaahan hakemaan. Palvelu pelaa moitteettomasti ja maksuton kyyti autonvuokrausfirmaan tulee 10 minuutissa. Hinta toki pompsahtaa aikaisemmin puhutusta 307 dollarista 400 dollariin, mutta supliikkimiehinä tinkastaan kuitenki hinta siedettävään 350 dollariin. Noh eivät vissii taas tajunneet ekalla kerralla, että kunnon vakuutuksetki ois ihan kivat…
Kulkupeliksi saadaan tulisen punainen Pontiacci, joka on kooltaan ns. intermediate eli keskikoinen, 5 ovinen ja 4 pyöräinen. Reissu PP, Pontiaccilla Pohjoseen, pääsee alkamaan 9.00. Matka taittuu rattosasti suomipoppia joratessa ja huikeita maisemia tihrustaessa. Lounastaukokin pidetään lyhyenä Subwayn johdosta ja tankkaus/kahvitauko hoidetaan parhaat päivänsä nähneellä huoltsikalla. Matkareitti muodostui rannikkoa pitkin kulkevavasta Pacific Coast Highway:stä ja Highway 101:stä, joka oli kaksikaistainen ja sulavasti etenevä reittivalinta. Valittiin siis hieman pitempi ja hitaampi reitti, mutta olipahan makeita ja erilaisia läänejä ihmeteltävänä. Nähtiin Kaliforniasta pikkasen erilaisia puolia eli upeita rannnikoita, vuoristoja, lukematon määrä tien varrella olevia viinitiloja ja erityisesti länkkäreistä tuttua preeriaa.
Perille saavuttiin pikkasen vaille 18.00 ja otettiin hotelli(motelli)huone vastaan. Motellin nimi on Mission Inn ja sijaitsee Mission Streetillä noin 15 minuutin päästä Downtownin ytimestä. Nopeat suihkut siinä raapastiin ja ei muuta kun kauluspaitaa päälle museokeikkaa ja illallista varten. Niin, Sebastian (naapurimme Homestedissa) siis promosi meidät siskollensa, Marie-Louiselle (tai Mimmi), joka asustelee täällä SF:ssä miehensä Benin kanssa. He kutsuivat meidät siis de Young Museum:iin joka löytyy Golden Gate Parkista. 
Illalliskutsusta huolimatta päädyimmekin todella hienoon museoon, jossa oli myös lauluesityksiä tarjolla. Otimme siinä tutustuessamme yhdet drinkit, kiertelimme upean museon tuliaismyymälää ja katselimme näköalakerroksesta San Franciscon yöllistä maisemaa. Hieman pelkäsimme etukäteen, että minkäköhänlaisia keskusteluja tullaan käymään ventovieraitten ihmisten kanssa museossa... Juttu alkoi kuitenkin luistamaan heti alusta asti ja olipahan mukavaa porukkaa jälleen seurana!
Museon jälkeen suunnattiin sitten 2 auton voimin keskustaan vielä olusille. Oltiin viimeksi syöty siinä 1 aikoihin subissa, joten haukattiin siinä täkäläista kebabbia nopeasti naamaan ennen todellista olut-pubia. Tornadossa olikin sitten satoja erilaisia oluita tarjolla ja musiikki niin kovalla, että kyllähän siellä sai ihan työkseen yrittää keskustella. Mimmi rupesi siinä jossain kohdassa mainostamaan suomalaisia asioita joista erityisesti pitää ja mainitsi yhtenä herkkunaan salmiakkikarkit. Noh mehän siinä sitten kiskastiin Fazerin salmiakkipussi taskusta ja kyllähän Mimmillä siinä suupielet nytkähti. Timo oli saanut työkavereiltaan Suomesta hieman kotoisia eväitä reissuun ja Sebastian vähän vinkkasi siskonsa makuhermoista ennen SF:n reissua.
Lasillisten jälkeen siirryttiin vielä kadun toiselle puolelle englantilaishenkiseen pubiin tarinoimaan. Aika nopeasti siinä rupesi kuitenki kaikkia väsyttämään ja niinpä toivoteltiin hyvät yöt ja sovittiin mahdollisista seuraavista tärskyistä.
Päätettiin kuitenkin vielä lähteä hieman sightseeingille, koska kyllähän tuossa vielä aika innoissaan oli niin erilaisen näkösestä kaupungista. Kohteeksi valittiin Golden Gate Bridge, koska normaalista poiketen haluttiin nähdä kyseinen silta myös yölliseen aikaan ja valaistuksessa. Pikkusten u-käännösten ja steppailuitten jälkeen löydettiin sopiva paikka autolle ja nähtiin silta koko komeisuudessaan. Olihan se vaikuttavan näköinen ja täytyyhä se vielä nähdä ihan varmuuden vuoks myös päiväsaikaan. :P
Sillalla on muuten "varjopuolensakin", sillä joka vuosi keskiarvoltaan 20 ihmistä lopettaa elämänsä sillalta hypätessään. Näitä hyppääjiä yritetään saada kiinni ja käännytettyä jatkuvan kamera- ja partiovalvonnan avulla, mutta valitettavasti tämä ei poista täysin hyppäämismahdollisuutta. Kaikista yrittäjistä ja potentiaalisista hyppäjistä kuitenkin noin 2/3 saadaan käännytettyä, joten valvonnalla on todellakin merkityksensä.
Nyt näyttääkin kello jo 1 yöllä eli seuraavaks vähän lepäilyä ja aamulla heti turistikierrosta käyntiin. Saas nährä minkälaine plääni ja järjestys tässä arvotaan huomiselle. Onneks ennustukset näyttää poutasta eli tämäniltane sade ei pitäis vaivata huomenissa!
P.S. Museoon astuessamme muuten vähän hymähdimme, kun heti ensiksi näimme lavalla tukevahkon naisen laulamassa oopperaa korkeelta ja kovaa. "It ain't over until the fat lady signs." Tässäkö tämä reissu jo sitten olikin...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti