sunnuntai 14. elokuuta 2011

10. Saksalaistyylinen BBQ-ilta

Sunnuntaina päivällä Ville tapasi sattumalta salilla muutaman saksalaisen vaihtarin, jotka tulivat ohimennen kyselemään treenivinkkejä Homesteadin laitteisiin liittyen. Keskustelu lähti etenemään mukavasti ja puhelinnumerotkin vaihdettiin samalla rysäyksellä. Tuota pikaa päädyimmekin altaalle viettämään iltapäivää saksalaisseurueen kanssa, johon kuului yksi pariskunta sekä pari muuta sälliä. Homesteadissa piti tänään olla taco-ilta ja hinnat taalan tietämillä, mutta ukkeli, jonka tacoja piti täällä olla järkkäämässä, oli unohtanut jutun ja pyöri kuulemma jossain päin L.A.:ta.

Siispä päätimme saksalaisten kanssa, että pistetään pystyyn omat grillibileet ja haetaan lihaa paikallisesta kaupasta. Homestead jakautuu kaikkiaan neljään osaan, joista jokaisessa osassa on oma allasosasto ja useita grillauspaikkoja parilla kaasugrillillä varustettuna, joten grilli ei tässä tapaukessa ollut ongelma.



Kävimme pikaisesti kaupassa muutamien saksalaisten kanssa ja sen jälkeen menimme hetkeksi heidän asunnolleen. Sieltä lähdimme communityn keskellä olevalle altaalle grillaamaan ja hengailemaan. Äkkiä kuitenkin huomasimme, että näitä saksalaisia alkoi virrata ovista ja ikkunoista lisää ja lisää. Lopulta mukaan eksyi muutama ranskalainenkin ja kuulemma yksi tyttö oli kotoisin Kreikasta.

Näinpä siis paisunut monikansallinen grillausryhmämme pisti grillit tulille. Lopulta meitä oli tuolla noin 15 neliön grillauspaikalla lähemmäs 30! Näistä ehkä neljän nimet pystyy tässä vaiheessa muistamaan... Kuitenkin käytännössä suurin osa heistä oli tullut täksi syksyksi vaihtoon juuri Cal State Fullertoniin ja pääosin he olivat markkinoinnin opiskelijoita. Kuitenkin heistä muutamalla kaverilla on nähtävästi meidän kanssa joku sama kurssikin kansiksen saralta, joten ehkä sitten näistä kontakteista on hyötyä myös itse opiskelussa.

Ilta kului kaikkiaan hyvin leppoisasti jutustellessa kaiken maailman asioista. Heidät kuitenkin pystyi aika helposti jakamaan kahteen leiriin; osaa ei kiinnostanut juurikaan jutella muiden kuin omien kaveriensa kanssa saksaa ja toinen osa taasen oli tullut tänne selkesti opiskelemaan kieltä ja halusivat parantaa lontoon puhumista, kuten mekin. Joten näinpä meillä riitti tässä tilanteessa pienen tunnustelun jälkeen hyvinkin juttuseuraa, kun valtaosa porukasta kuitekin oli saksalaisia, mutta monet heistä halusivat keskustella englanniksi asioista. Lopulta muutamat heistä ryhtyivät keskenäänkin puhumaan englantia, jos jompikumpi meistä sattui olemaan paikalla, mikä sinällään oli kohteliasta käytöstä meidän näkökulmastamme katsottuna. Äkkiä siinä hurahtikin saksalaisseurassa likimain 8-9 tuntia.

Huomenna tarkoitus olisi mennä käymään koululla tapaamassa kv-toimiston ihmisiä ja kaiketi pari saksalaista kaveria on tulossa mukaan. Muutamat näistä hahmoista vaikuttivat todella kivoilta näin ensitapaamisen perusteella ja toivottavasti tutustumme heihin tässä syksyn aikana vielä paremmin. Itseasiassa olemme sopineet jo varmaan ties kuinka monista yhteisistä aktiviteeteista (esim. Ducksien peliin menemisestä) ja reissuista (esim. Vegasiin) näiden samojen jamppojen kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti