lauantai 27. elokuuta 2011

17. Illanviettoa ja vähän vapaatakin vaihteeksi!

Torstai-iltana päätimme hakea hieman grillattavaa kaupasta ja mennä tekemään iltapalaa yhdelle asuinyhteisön grillauspaikoista. Kuinka ollakaan saksalaiset kaverimme olivat vääntäneet party moden jälleen kerran asentoon "ON" ja altaalla oli huikeat etkot päällä jo ennen yhdeksää. Tästä alkoi tavaton painostus, jonka seurauksena päätimme lähteä heidän mukaansa käymään kampuksen vieressä olevassa Cantina Loungessa, eli paikallisella nigth clubilla. Timo toimi kuskina ja heitti pari autollista iloista juhlaväkeä ees taas.

Lounge ei ole tiloiltaan kovin iso, mutta lämpötila täyteen topatussa kippolassa nousi sitäkin korkeammalle. Jos sanoo tuolla 3/4 koko baarista kattaneella tanssilattialla olleen abouttiarallaa 50 astetta lämmintä, niin ei käytännössä juurikaan liiottele. Viihdyimme paikan päällä parisen tuntia ja päätimme palata takaisin kotoisalle Homesteadille ja mennä rentoutumaan vielä yön hämyssä porealtaan lämpöiseen huomaan.

Altaalla meillä hurahtikin lopulta reilut kaksi tuntia. Istuimme porukalla lämpöisessä kesäyössä ja jauhoimme pääosin saksalaisista koostuneessa seurueessamme kaiken maailman asioista. Oli mukava huomata, että hekin virittäytyivät ns. englanti-taajuudelle ja alkoivat puhua keskenäänkin englantia, kun me sekä yksi natiivi jenkki oli samassa seurueessa.

Aamu valkeni meille vasta päiväseltään, sillä vaikka limpparilinjalla iltaa aika pitkälti vedettiin, niin nukkumaanmeno venähti kaiketi aamu neljään. Perjantai oli kuitenkin vapaapäivä ja siispä sen kunniaksi keräilimme itseämme sängyn pohjalta poikkeuksellisesti vasta lähempänä puolta päivää. Ulkona oli leppoisa 36  astetta lämpöistä, joten lähdimme Fabian seuranamme tekemään pienen kierroksen Brea Mallissa, eli paikallisessa ostoskeskuksessa. Kaupoissa on luojan kiitos täällä suht koht tehokkaat ilmastoinnit, joten kauppakeskuksessa ei tiedä tuon taivaallista siitä, että millä tavalla ulkona porottaa!

Palattuamme asunnolle kauppareissulta, päätti Ville sovittaa edellisenä päivänä ostamiaan (halpoja!) sukkia. Noh, se ostopäätös ei sitte menny kokonaisuutena ihan ninkö Strömsössä. Ilmeisesti koko tuli joko ymmärrettyä tai arvioitua melko pahasti väärään kanttiin, kuten oheisesta kuvasta voi todeta. Se niistä seitsemästä dollarista!

Illan ohjelmassa meilllä oli Wild West -bileet, eli paikallisen kirkon vaihto-oppilaille järjestämä illanvietto. Isäntäperhe Mike ja Chris olivat useampaan kertaan pyytäneet meitä sinne, joten päätimme olla kohteliaita ja lähteä katsomaan millaista meininkiä tiedossa oli. Fabian lähti uskollisesti jälleen kolmanneksi pyöräksi mukaan ja tuomaan germaanista sävyä seurueeseemme. (Ei tietenkään pidä ääneen mainita sitä, että tieto ilmaisesta grilliruuasta saattoi osaltaan vaikuttaa tietyssä määrin lähtöpäätökseemme... ;)

Tapahtumapaikkana oli kirkon vieressä sijaitseva liikuntasali/amfiteatteri. Tilaisuus ei ollut luonteeltaan uskonnollinen, vaikka tämä aiemmissakin yhteyksissä mainitsemamme vapaakirkko sen järjestikin. Ohjelmassa oli ensin tietenkin ruokailu. Meille tarjottiin friteerattua kanaa, tacoja, pizzaa, salaatteja, kananmunarullia, meloonia, rypäleitä etc. etc. Kuten arvata saattaa, juomapuoli oli tällaisessa yhteydessä ns. holiton, eli vettä sekä jenkeille tyypillistä sitruunamehua. Ruoka kaikkinensa oli todella hyvää!




Ohjelmassa oli leikkimielistä kisailua sekä hieman paikallista musisointiakin. Ilta oli melko leppoisa ja tunsimme olomme kyllä hyvin tervetulleiksi. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon herra nimeltä Don, 63v. Hän oli aivan innoissaan, kun kuuli meidän olevan Suomesta. Hänen omat sukujuurensa olivat nimittäin Lappajärvellä, josta hänen isovanhempansa lähtivät maanviljelijöiksi Yhdysvaltoihin vuonna 1903. Hänen isoäitinsä ei koskaan oppinut englantia, mutta hänen äitinsä puhui sekä suomea, että englantia. Suomen kieli ei ollut kuitenkaan enää Donille asti peritynyt, hän osasi lähinnä muutamia tuttuja fraaseja sekä Sauna-laulun! Donin isän puolen suku oli saksalaisia, mutta äidin juuret siis Suomessa. Itse hän ei ollut koskaan päässyt Suomeen käymään, mutta hänen sisarensa oli joskus käynyt isovanhempien kotiseutuja katsomassa.

Lähimme reilun 2,5 tunnin istuskelun ja jutustelun jälkeen tilaisuudesta kotia kohti. Meidät kutsuttiin myös jonkinlaisiin beach partyihin, jotka sama taho järjestää lähiaikona. Aika näyttää tuleeko sitten lähdettyä vaiko ei. Pääosin osallistujakaarti oli aasialaista vaihtaria, joiden kanssa jutustelu oli suht työlästä todella vaikean aksentin myötä. Paikallinen väestö oli erittäin ystävällistä ja mukavaa, joskin ikähaarukka melko korkealla.

Näin lähestyvän viikonlopun tiimoilta on pakko laittaa tuo Forecan sääennuste lähipäiville Fullertonin osalta. Voipi olla, että kohta tallustaa aika punaista suomi-poikaa Kalifornian auringon alla :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti