perjantai 19. elokuuta 2011

13. Orientaatiopäivä

Perjantaiaamuna olikin tiedossa herätys hieman aiempia aamuja varhaisemmin. Tänään nimittäin oli ensimmäinen päivä koulussa, eli siis orientaatiopäivä. Näinpä kello soi täällä 7.15 ja aamutoimien jälkeen lähdimme pyörillä kohti kampusaluetta. Kv-opiskelijoiden orientaatiopäivän paikaksi oli merkitty Titan Union Center Pavilion, eli paikallisen ylioppilastalon sali.

Saavuttuamme paikalle ilmoittauduimme ja siirryimme salin puolelle. Siellä meidät ohjeistettiin sijoittautumaan eri pöytiin, jotta tutustuisimme mahdollisimman tehokkaasti myös muihin vaihtareihin kuin toisiimme. Salissa oli kaiken kaikkiaan liki puolensataa pöytää, joten väkeä riitti ja kansallisuuksia samalla tavoin. Omissa pöydissämme istui väkeä ainakin Ruotsista, Saksasta, Intiasta, Koreasta ja Vietnamista. (Ja tämä otanta kattoi kuitenkin vain muutaman läsnäolijan.)

Päivän ohjelmassa oli aluksi erilaisten koulun tahojen esittäytyminen. Osa heistä oli tuttuja jo tuon aiemman kouluvisiitin jäljiltä ja muutamien muidenkin nimet olivat tulleet tutuiksi hakuprosessin aikana, vaikka heidän kasvonsa nyt sitten tulivatkin tutuiksi vasta tässä vaiheessa. Lisäksi opiskelua tukevat tahot, kuten kirjasto ja terveydenhuolto, pitivät omat puheenvuoronsa ja kertoivat lyhyesti omista palveluistaan sekä tarjonnastaan.

Puolen päivän maissa oli parin tunnin kestoinen lounas, jonka oheen oli liitetty ohjelmaa myös. Pisin näistä oli koulun presidentin puhe, jossa hän kävi läpi kv-opiskelijoiden määriä, toivotti tervetulleeksi ja jenkkiläiseen tapaan kiitti erikseen kaikkia asiaan millään tavalla liittyviä tahoja. Samassa yhteydessä oli myös muutama leikkimielinen ohjelmanumero, joissa kerrattiin koulun asioita.

Virallinen osuus jatkui iltapäivällä siten, että jakaannuimme ryhmiin ja lähdimme pienempiin tiloihin kukin oman ohjelmamme mukaisesti. Me siis lähdimme vaihto-opiskelijoiden (J-1 viisumi) mukaan eräseen luokkahuoneeseen, kun taas esimerkiksi monet saksalaiset ja ruotsalaiset tuttumme lähtivät "semester abroad" -ryhmän mukana kuuntelemaan omia juttujaan. Aivan tarkalleen emme tiedä, mitä merkitystä todellisuudessa tällä jaolla oli. Ilmeisesti siihen kuitenkin vaikutti se, että saksalaiset ovat tietyn opiskelijavaihtoja järkkäävän organisaation kautta täällä opiskelemassa ja joutuvat maksamaan itse lukukausimaksunsa. He eivät siis ole koulujen väliseen sopimukseen perustuvia, ns. bilateraalisia vaihtareita, kuten me.

Istuimme hetken kv-koordinaattori Jean Hottan luennolla ja saimme jonkin verran lisätietoa tulevista käytänteistä. Lopulta kuitenkin virallisen osuuden anti jäi tänä päivänä aika kevyeksi. Useamman kotimaisen opiskeluvuoden sekä aiemmin saatujen ohjeiden jälkeen kovin paljon uutta ei varsinkaan aamupäivällä tullut. Tiesimme siis, että plagiointi ei ole sallittua ja että rikkomuksista saattaa tulla sanktioita. Silti muutama käytännön juttu meidän pitänee vielä erikseen varmistaa kv-toimistosta, sillä luentotilanteessa yksityiskohtaisten kysymysten esittäminen ei oikein ollut mahdollista.

Päivän ehkäpä parasta antia oli kampuskierros, jossa tuutorien opastuksella pääsimme vähän katselemaan ympärillemme. Liikemies Steven G. Mihaylon mukaan nimetty Business School on rakennuksena uudemmasta päästä ja tilat vaikuttivat ainakin ensisilmäyksellä olevan melko kivat sekä avarat. Lisäksi aulassa on oma Starbucks Coffee, jonka antimista mahdollisesti tulee tässä syksyn aikana joitain kertoja nautittua :)

Summa summarum; orientaatiopäivä oli sinällään simppeli ja aika heppoinen kokonaisuus siihen nähden, kuinka tärkeänä sitä meille etukäteen hehkutettiin. Olimme hiukan pettyneitä siihen, miten ympäripyöreä ja pitkäveteinen ohjelma lopulta oli. Toivottavasti ensi viikolla päästään kunnolla tarttumaan tekemiseen, kun kurssit pääsevät alkuun.

Kuin kirsikkana kakun päällä Timolta hajosi vielä fillari kotimatkalla. Jokin mutteri oli takarenkaan kiinnityksissä aavistuksen löysällä ja eräässä risteyksessä takarengas luiskahti toiselta puolelta paikoiltaan ja lopetti liikkumisen siihen paikkaan. Onneksi tilanteesta selvittiin jonkinmoisilla ruhjeilla polvessa ja pienellä sadattelulla. Noh, eihän siinä muu auttanut kuin kantaa fillari kotiin tuon reilun kilometrin. Sinällään tällaisessa 27-28 asteen helteessä suht koht lämpöinen homma sekin. Josko tuon viikonloppuna saisi korjattua tuonkin.

2 kommenttia:

  1. Aika paljon happeningia on teilläkin pariin viikkoon mahtunut.. Ilmoittaudun vaan lukijaksi etten salaa käy kurkkimassa.

    - Tia M. -

    VastaaPoista
  2. Jeps, tässä on ohjelmaa riittänyt! Hieno juttu, että siellä viitsitään lueskella meidän toilailuista tällä puolen palloa :) Huomena alkaa sitte varsinaiset luennot, joten päästään varsinaisten opiskelujen makuun.

    -T-

    VastaaPoista