7. PIMP MY RIDE!!!

Yksi kaikkien aikojen huikeimmista perjantaipäivistä on nyt saatu iltaan asti ja päät on pojilla vimosen päälle pyörällä nyt! Vaikea keksiä, että mistä tämän tarinoinnin aloittaisi, joten ehkä turvaudutaan taas siihen tuttuun aikajärjestykseen....

Aamu alkoi samoissa hauskoissa merkeissä aamupalalla kuin eilenkin, paitsi että perheen äiti Chris oli valmistanut aamupalaksi paistettujen kananmunien ja pekonin sekoitusta, joka tosiaankin vei kielen menneessän. Aamupalan jälkeen agenda oli melko selkeä; Timon läppäriä varten tarvittiin adapteri, joka pystyy muuttamaan maadotetun eurooppalaistyylisen piuhan jenkkirasiaan sopivaksi. Sellainen löytyikin vihdoin eräästä tavaratalosta, Swissmade tietysti, kuten arvata saattaa :)

Super-Mike oli jälleen skoutannut meille fillareita Craigslistilta (eli siis paikalliselta "Oikotieltä"), joten adapterin jälkeen lähdimme ajamaan kohti Anaheimia, jonka lähiöalueella asusti eräs ukkeli, joka diilasi työkseen vanhoja fillareita, joita kävi ostamassa poliisiasemilta. (Fillarit ovat siis lojuneet jossain tai takavarikoitu tms. joskus taannoin ja poliisit myyvät ne lopulta pois, jos kukaan ei niiden perään kysele.) Täältä löysimme jonkinlaiset konkelit itsellemme, eivät ne nyt varsinaisesti mitään Canondaleja tai Cresentejä ole, mutta toivottavasti pelaavat tässä tämän vajaat viisi kuukautta...

Fillarireissulle Mikella oli myös toinen taka-ajatus, eli viedä meidät katsomaan Huntington Beachia, lähintä kunnon hiekkarantaa! Nyt voidaan siis sanoa, että on huuhdeltu koipiamme Tyynessämeressä! Ilma oli tällä erää vielä hieman pilvinen, mutta sinne kyllä mennään vielä monta kertaa käymään ja aivan takuulla tulee vielä surffauskin testattua. Itseasiassa Collierien poika Jon (22v.) on jo alustavasti lupautunut surffausopettajaksemme ja lähdemme myöhemmin hänen kanssaan beachille ihmettelemään. Matkalla muuten ajoimme legendaarisen Honda Centerin, eli Anaheim Ducksin kotihallin ohi.

Lounasaikaan tulimme takaisin Collierien talolle ja aikomus oli hieman katsella käytettyjä autoja netistä. Kuten aiemmin totesimme, on joukkoliikenne täällä käytännössä olematonta, joten kaikenmoiseen liikehdintään näillä välimatkoilla tarvitaan oma auto. Aiemmin mainitusta PT-cruiserista ei sittemmin enää kuulunut mitään, eli omistajaa ei koskaan tavoitettu, joten siirryimme katselemaan muita vaihtoehtoja. Graislistiltä löytyi mielenkiintoinen Ford Taurus ja Mike näppäränä jätkänä soitti samoin tein diilerille ja lähdimme uudelleen ajelemaan Anaheimin suuntaan.

Matkalla kuitenkin tapahtui vaikka mitä! Mike halusi viedät meidät katsomaan erästä tavarataloa, jota paikallinen kirkko pyörittää. Idea oli siinä, että ihmiset lahjoittavat tavaroita tavarataloon ja tavaroista saat voitto menee hyväntekeväisyyteen. Kyseisestä kaupasta löytyi meille 30 dollarilla sohva! Se nyt ei ole välttämättä ulkonäöltään kovin erikoinen, mutta ajaa varmasti asiansa tuon vajaat viisi kuukautta. Oleellisempaa tässä kohtaa oli kuitenkin se, että tien toiselta puolelta löytyi käytettyjä autoja diilaava California Car Company.

Piha vaikutti olevan täysi vähän ajettuja luksuspirssejä, Mersuja, Bemareita, Porscheja yms. Menimme rohkeasti kuitenkin kyselemään Miken johdolla, että löytyisikö liikkeestä myös halvemman hintaluokan autoja. Pihalta löytyikin yksi isompi maasturi, yksi kolmiovinen Ford sekä suht hyväkuntoiselta vaikuttanut Nissan Maxima. Myyjä antoi meille avaimen ja pääsimme hiukan tutustumaan tähän Nissaniin, joka oli oikeastaan ainoa kiinnostava vaihtoehto näistä kolmesta edullisemmasta menopelistä. Auto vaikutti hintaansa nähden melko hyvältä, vaikka lokasuojissa oli täkäläiseen tapaan tyypillisesti hieman naarmuja sekä kuljettajan paikalla nahkaverhoilu olikin jo parhaat päivänsä nähnyt.

Päätimme pienen funtsimisen sekä perusteellisen tutkimisen jälkeen (alusta, moottori, öljyt, valot jne) lähteä koeajolle ja näin Timo pääsi ekan kerran amerikkalaisen liikenteen makuun! Auton ajotuntuma vaikutti melko hyvältä, vaikka madalletut renkaat kyllä aikalailla myötäilivätkin jokaista tiessä olevaa kuoppaa ja uraa. Ehkä osiltaan tuntumaa paransi pellin alla leppoisasti hurissut kolmelitrainen V6 sekä pehmeästi nytkähdellyt automaattilaatikkko! Takapenkillä ähissyt automyyjä kertoi kovasti haaveilevansa reissusta Eurooppaan ja Mike virnisteli siellä vieressä, että "Well, Timo is driving like a cop! Always in a hurry!"


Ville otti ja rakastui autoon (vanteisiin) välittömästi ja sai lopulta Timonkin ylipuhuttua, joten päätös autokaupoista syntyi lopulta nopeammalla aikataululla, kuin ehkä uskalsimme etukäteen toivoakaan! Auton ostamiseen tarvittiin valehtelematta viisitoista allekirjoitusta. Laitoimme ensisijaiseksi omistajaksi Timon, koska 25v. saa täällä edukkaammat vakuutukset kuin alle 25v. ja Villen rooli on olla toinen omistaja, jolloin hänkin saa ajaa autolla normaalisti. Oli hyvä, että saimme ostettua auton Miken kanssa. Hän on kuitenkin paikallinen ja tuntee täällä pelin hengen, joten saimme melko hyvän hinnan ($ 4000 + verot = $ ~4500) sekä oikein hyvän palvelun autoliikkeessä.

Palasimme auto- ja sohvakauppojen jälkeen takaisin Breaan. Colliereilla Mike halusi heti juhlistaa autokauppoja ja tarjosi meille tuopilliset Newcastle Alea! Fiilis oli kyllä uskomaton, kun tuo Maxima kiilteli parvekkeen alla kadun varressa ja siinä istuskelimme porukalla ja katselimme maisemia :) Auto, kämppä, sohva, sähköt, fillarit jne jne, nyt jo hoidossa ja päiviä on takana kaksi!!!

Päivälliselle Chris oli valmistanut erittäin hyvää lihapullakastiketta sekä pastaa. Siirryimme heidän takapihalleen syömään herkullisen jäätelö-mansikka -jälkkärin ja lopulta unohduimme sinne istumaan muutenkin iltaa yhdessä. He halusivat kuulla kaikenmoista koti-Suomesta ja näytimme myös mukanamme tuodut kuvat heille. Mike tarjosi meille jopa Kanadalaista viskiä, jota Ville taitaa vieläkin sulatella...

Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että siinä missä kotopuolessa ruokitaan pihamaalla tai parvekkeella varpusia ja talitinttejä, käy Miken ja Chrisin parvekkeella kolibrit hörppimässä ruokinta-automaattiin laitettua sokerilientä! Ilta huipentui siihen, kun ihailimme ikkunasta Disneylandin ilotulitusta, joka näkyy ~15 mailin päähän aina Breaan asti. Mike kertoi, että joka ilta Disney ampuu taivaalle raketteja 50 000 dollarin arvosta. Tähän Ville totesi, etteikös noille rahoille olisi parempaakin käyttöä, kuten vaikkapa terveydenhuolto tms. Mike kuittasi vaan leppoisesti, että "C´mon guys, THIS IS AMERICA!!!"